Luukku 23: Matador

Green-Matador.jpg

Grant Green - Matador
Blue Note 1979

Grant Green menee heittämällä suosikkikitaristieni joukkoon. Greenin dynaaminen ja terävästi artikuloiva soittotyyli kuulostaa tekniseltä ja tyylikkäältä koreilematta mauttomasti. Miehin kitarointi pääsee erityisesti oikeuksiinsa tämän Matador-albumilla, jonka mittavilla improvisaatiojaksoilla ehditään esitellä miehen likkikirjastoa ja tekniikoita kattavasti alleviivaavista staccatoista lennokkaisiin asteikkojuoksutuksiin. Pitkät soolot tuovat levylle myös kevyttä jamisessiomaisuutta, ja jamitunnelmaa lisäävät myös Greenin sooloissa toistuvat usean tahdin yli toistettavat synkooppilikit sekä tuotannollinen päätös lopettaa levyn A-puoli fadeouttiin.

Pitkät kappaleet ja nautiskelevan pitkät soolokierrot eivät kuitenkaan mene tylsiksi, sillä Greenin yhtyeellä on todella luontainen tatsi ja asianmukainen intensiteetti, jolla toisteisetkin jaksot pysyvät mielenkiintoisina ja jännitteisinä. Bandleaderin lisäksi on erityisesti mainittava albumin pianisti McCoy Tyne, joka tekee sekä kompissa että soolo-osuuksissaan herran työtä. Levyn tavoitettavuutta lisää myös sen mukavan koherentti rakenne, jossa levyn kummanllakin puolella on ensin Greenin originaalisävellys ja tälle sopiva vastakappale - myös uudelleenjulkaisulle päätynyt “Wives and Lovers” -bonuskappale sopii tunnelmaltaan mukavaksi jatkumoksi B-puolelle.

HENRI KÄHKÖNEN