Luukku 17: Mopocalypse

mopocalypse.jpg

Mopo - Mopocalypse
We Jazz 2018

Saksofoni-basso-rummut -trio Mopon tammikuinen uutuuslevy Mopocalypse tärähtää käyntiin Linda Fredrikssonin väkeväsaundisella baritonifoniriffillä, ja bändin hakema efekti on heti selvä: tässä on sitä pop-keikoille kelpaavaa, groovevetoista, instrumentaalirockin kanssa flirttailevaa jazzia joka kelpaa niin jazz-puristeille kuin ilmiselviä samplenpätkiä haravoiville räppipäille. Levyn korkkaavat “Tökkö” ja “Riisto” edustavat levyn nk. suorempaa tykitysosastoa, mutta B-puolta lähestyttäessä tunnelma rauhoittuu ja kypsyy ratkaisevasti toisteisten riffien ja poppiksesta tuttujen kappalerakenteiden vaihtuessa tavanomaisempaan, kehittelevään ja mietiskelevään jazztriomeininkiin.

Mopon populaarimpi suhde jazziin näyttäytyy myös bändin tavassa tehdä levyraidoilla päällekkäisäänityksiä. Ylimääräiset raidat eivät ole kuitenkaan kappaleilla missään valtavassa roolissa, vaan antavat levyversioihin mukavaa lisäsävyä. “Tökön” bassoriffituplausta baritonifonilla, basisti Eero Tikkasen viulutrilliä “Ruusun” taustalla tai imelähköä “Sinut muistan ainiaan” -balladin yhden sävelen syntikkaostinatoa tuskin tarvitaan keikkameiningin ylläpitämiseen, mutteivat myöskään pistä levyllä korvaan epäilyttävänä bändin saundin feikkaamisena. Päällimmäisenä esillä on trion jämäkkä yhteensoitto ja tapa tehdä hyvin helposti lähestyttävää, populaaria ja coolia jazzia.

HENRI KÄHKÖNEN