Luukku 11: Solo Monk

SoloMonk.jpg

Thelonius Monk - Solo Monk
Columbia 1965

Musiikista puhuttaessa ja sitä arvioidessa helposti pyrkii erottelemaan sen teknistä toteutusta, artistien tulkintaa, kappalemuotoja ja milloin mitäkin, ikään kuin musiikin osa-alueet olisi tyydyttävästi eriteltävissä sarakkeisiin minkä pohjalta se voitaisiin pisteyttää objektiivisesti. Yleensä toimivan meiningin tunnistaa kuitenkin nopeasti ja intuitiivisesti, ja X-factorin kannalta muut osatotuudet voivat olla täysin yhdentekevää.

Thelonius Monkin välittömästi tunnistettava pianonsoittotyyli on esimerkki musiikista, joka tuntuu heti intuitiivisesti oikealta vaikka tälle leimalliset puolisävelaskeleen “hutilyönnit” ja perkussiivisen tönkkö komppaaminen eivät kuulosta paperilla kovin lupaavalta. Palaset loksahtavat kuitenkin tyydyttävästi paikoilleen ihastuttavan persoonallisessa ja uniikissa saundissa. Ragtimesta muistuttavat vasemman käden pomppivat kompit ja kulmikas soitanto ovat uljaimmillaan juuri miehen soololevyllä, kun hieman vinksahtaneen soitannan nyanssit nousevat esiin paljaina.

HENRI KÄHKÖNEN