Luukku 12: Metropolis

turtleislandstringquartetmetropolis.jpg

Turtle Island String Quartet - Metropolis
Windham Hill Jazz 1989

Jousisoittimet assosioidaan yleensä länsimaisen taidemusiikin välineiksi, mutta niiden käyttäminen jazz-soittimina käy järkeen mitä enemmän asiaa ajattelee. Viulut ovat pystyvien soittajien käsissä hyvin ilmaisuvoimaisia, dynamiikaltaan vaihtelevia instrumentteja, joiden nauhaton otelauta tarjoaa mahdollisuuden sävelten liu’uttamiselle ja mikrotonaalisuudelle. Lisäksi viulujen kaikukoppia ja jousia voidaan käyttää perkussiivisesti. Jazzissa täysin kosher kontrabasso on myös tyydyttävästi vaihdettavissa selloon, jonka kielissä walking bass löpsähtelee vain oktaavia bassoa korkeammalta.

Esimerkiksi Coltranen, Pat Methenyn tai Horace Silverin tulkitseminen jousikvartetin voimin on vaarassa langeta “sovittamista sovittamisen vuoksi” -kategoriaan, mutta ironisesti Turtle Island String Quartet saa jousijazzin kuulostamaan luonnollisimmalta juuri lainakappaleilla. Metropoliksen heikkoudet ovatkin sen paikoin tylsät orkkissävellykset ja fuusiorummuilla höystetty “Four on the Floor”, joka kuulostaa kyllä hyvältä siltään mutta kuulostaa albumikokonaisuudessa kiusallisen paikattomalta - etenkin kun heti seuraavan kappaleen “Sidewinder” kompissa on terävää, kvartetin omista soittimista kolisevaa perkussiivisuutta. Metropolis on kuitenkin vikoineenkin mielenkiintoinen albumi, jolla kamariorkesterin saundi taipuu ennalta-arvaamattomasti.

HENRI KÄHKÖNEN